keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Vanilja-omenakakku

Tein Vanilja-raparperikakusta omena version. Laitoin makeutusta saman verran kuin raparperiinkin, jolloin siitä tuli liian makea, koska raparperin hapokkuus puuttui.



Pohja:
2 dl mantelijauhetta
1,5 dl kookosjauhoja
0,5 tl steviaa (NuStevia)
100 g suolatonta sulatettua voita
2 rkl vettä

Omenatäyte:
5 omenaa
2 rkl perunajauhoja
125 g suolatonta voita
0,75 dl intiaanisokeria
0,5 dl sukrinia

Vaniljatäyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
0,5 tl vaniljajauhetta
2 munaa
200 g tuorejuustoa
1 limen kuori ja mehu
0,5 tl steviaa (NuStevia)

Laita irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan alaosa. Sekoita kuivat aineet keskenään, paloittele voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle.

Pese ja pilko omenat, halutessa voi myöskin kuoria. Sekoita joukkoon perunajauhot ja kaada pohjan päälle. Laita kattilaan voi ja sokerit, keitä niitä niin kauan, että seos alkaa karamellisoitua. Kaada omenoiden päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Poista pohja vuoasta ja laita tarjoilulautaselle. Aseta vanne takaisin pohjan ympärille ja vuoraa se leivinpaperilla. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa munat vaahdoksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto, vaniljajauhe, limen mehu ja kuori, sekä stevia ja munavaahto. Liota liivatteet pieneen kuumaan vesitilkkaan ja sekoita ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kylmään hyytymään noin kolmeksi tunniksi.


5 kommenttia:

  1. Kävin pyörii tääl nyt ekaa kertaa ja liityin! huippu reseptejä ja aloin just karppaa ni näillä yritettään! kiva kun jaksat nähdä vaivaa ja laitella reseptejä tänne :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköisiä leipomuksia sinulla - NAM ! Mukavaa syksyä sinulle ja blogillesi !

    VastaaPoista
  3. Muistan lukeneeni blogistasi, että tykkäät leivonnassa käyttää mantelijauheen ja kookosjauhojen sekoitusta. Enää en vain muista miksi. Toimiiko mielestäsi paremmin kuin kumpikaan yksittäin?

    Laitoin sinulle haasteen blogiini. Osallistu jos ehdit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista kyllä siitä kirjottaneeni, mutta kyllä mielelläni suosin niiden sekoitusta. =)

      Olen huomannut, että jos käyttää pelkkää kookosjauhoa, niin silloin tarvitsee lisätä rasvaa tai muuta nestettä, koska kookosjauho sitoo nestettä todella hyvin.

      Pelkkää mantelijauhetta käytettäessä taas kakun rakenne ei välttämättä ole kovin hyvä ja kookosjauho antaa siihen hieman erilaisen suutuntuman.

      Poista